30. joulukuuta 2015

Ab kuuri

Tänään aamulla soitin tähteen ja kysyin saisko ajan tälle päivälle ja kaikki ajat oli täynä, mutta kun kerroin että rotta rohisee niin mahutti meidätkin sitten. Satiin ajaksi 14.45 ja oli kyll kiva ruuhka sillon, mutta onneks saatiin aika.

Toivotaan että ab kuuri toimii
Pieni potilas.

29. joulukuuta 2015

Cosmo sairastaa

Cosmo on nyt viikon pulputtanu ja omat lääkkeet( hunaja-valkosipuli vesi + nutri plus) ei auttanu eli varaan ajan huomenna eläinlääkäriin. Eläinklinikka tähdestä varaan ajan kun monet sanonu et hyvä palvelu + hinnat ei oo päätä huimaavia. Huomenna sitten asiasta enemmän kunhan kotiudutaan lääkäristä.

23. joulukuuta 2015

22. joulukuuta 2015

Kynsien leikkaamisesta

Tänään leikkasin ekaa kertaa rottien kynnet kunnolla tai leikkasin Stanley ja Boomerin kun niiten kynnet oli ylipitkät. Rimpuiluista huolimatta sain aika hyvin leikattua ne kun en ennen osannu pitää rotasta oikein kiinni, niin nyt sain hyviä neuvoja facen kesyrottayhdistyksen ryhmästä. 

Kynsien leikkaamisen jälkeen kädet on
 täynä naarmuja, mutta ei se haittaa.
Bailey ja Cosmo.

19. joulukuuta 2015

Tavaraa

Kävin tänään kaupassa ja ostin hunajaa, valkosipulia ja puuroa rotille. Apteekista lähti mukaan Nutri-plussaa kun äiti osti ja nyt on sitten kaikki tarpeelliset ostettu. Versele-Laga Complete ruokaa on noi rotat syöny nyt aika kauan ja en kyllä enään osta kyseistä ruokaa, koska poikien kakat haisee ihan hirveeltä. Siivosin tänään häkin ja se haisee jo kakalle että taidan tästä lähdin ostaa atromia ja Supreme Science Selective pellettiä. 

Pojut söi tänään ekaa kertaa myös puuroa ja puuro oli niin hyvää että se hävis kiposta heti. Laitoin tänään häkin juomapulloihin hienot sekoitukset eli ekassa pullossa on hunaja-vettä ja toisessa hunaja-valkosipuli vettä. Sillon kun laitoin ton hunaja-valkosipuli veden niin sitä juotiin vähän nyrpistellen, mutta nyt se maistuu jo paremmin. 

Puuro on hyvää Boomerin ja Cosmon mielestä.
Stanleynkin mielestä puuro on hyvää.
Tokmannista äiti osti mulle 2 kylppärimattoa kun maksoivat yhteensä 
4€ ja noi meni häkin tasoihin kun olivat just oikean kokoisia.

12. joulukuuta 2015

Kynsileikkuri

Tarkkaa puuhaa
Ei tarvi leikata ite omia kynsiä kun Cosmo hoitaa homman.
Putsasin tänään häkinkin ja pojat veinailee kuljetuslaatikossa.

10. joulukuuta 2015

Chili pähkinät ja Rotat

Söin tänään chili pähkinöitä illalla ja päästin sitten rotat sängylle ja muistaakseni käsidesillä putsasin kädet, mutta joo siis Cosmo nuoleskeli koko ajan mun käsiä. Oikeen kiipes ja tarras käpälillä mun käteen että sais paremmin nuoltua. Stanleykin pari kertaa nuoli mun kättä, mutta Cosmosta huomaa kyllä että se on ylisosiaalinen napero. Baileykin uskalsi tänään kiivetä mun kättä pitkin olkapäälle.

9. joulukuuta 2015

I love my rats

Kuvat on taas otettu kännykällä kun iltasin on tosi vaikee ottaa kuvia kameralla kun salamavaloo pitää käyttää + kamera pitää ärsyttävää ääntä ja rotat säpsii aina kun otan kuvia. Nämäkin kuvat on otettu salamavalolla, mutta herrat ei onneks välitä salamasta. Bailey on niin ujo/pelkuri että pitää ruveta enemmän sen kanssa seurustelee. Stanley, Boomer ja Cosmo on semmosii äitin lellivauvoja kun eivät yhtään ole ujoja. Cosmo tänään nuoleskeli mun käsiä ja se onkin kaikista rotista sosiaallisin kun päästin ne tänään sängylle vapaaks niin se tuli koko ajan mun luo.


Stanley makoilee.
Boomer.
Bailey haistelee mikä kammotus se siinä.

8. joulukuuta 2015

Kuvissa ja videoissa Stanley ja Cosmo. Boomer ja Bailey oli jossain nukkumassa kait. Päätin että joka päivä aamusin siirrän häkin makuhuoneeseen ja illalla takas olohuoneeseen. Rotat saa olla rauhassa koiralta kun olkkarin ja makuhuoneen välillä on vedettävä ovi tai mikä nyt onkaan jonka saa kiinni. Siivosin myös samalla ylä tason häkistä ja lisäsin pari lelua. Häkin ylä osasta tulee hienompi kun ala tasosta koska rotat tykkää siellä olla enemmän + sinne näkee paremmin kun ala tasoon.

Cosmon mielestä tää on kiva purulelu.

7. joulukuuta 2015

Ostokset osa 3

Animail paketti haettu ja toisessa paketissa oli nurkkavessa ja toa-lättiä.
Tänään myös aukaisin häkin ala osan ja jouduin tekee pahvista ala osaan suojan ettei koira mee kuonoonsa tunkee pinnojen välistä. Toi on vaan väliaikainen juttu, eli on siihen saakka kun koira tottuu niihin. Huomenna ehkä tulee myös se pallopesä niin otan sitten kuvan koko häkistä.

6. joulukuuta 2015

Söpikset

Rottien yhdistäminen meni ihan hyvin jos mukaan ei lasketa sitä että Boomer dominoi nuorempiaan.Mä jo alusta astin huomasin merkkejä siitä että Boomer on vähän dominoiva kun se monesti nous Stanleyn selkään kun ne oli vapaana mun sängyllä. Toivotaan että ne rauhottuu parin päivän sisällä. Huomenna tulee tarvike postaus kun haen pari pakettia postista. Mun koira on ruvennu haukkumaan rotille kun yks kerta se pääs vahingossa mun huoneeseen missä Stanley ja Boomer oli ja Cassu kerkes haistella boomeria eli nyt se sit älys että täällä on muitakin elukoita. Aina kun meen häkin luo ja avaan ovet niin se rupee haukkumaan. Pitää kehitellä pahvista tohon ala tasoon suojat kun se menee niin salettiin tunkee kuononsa pinnojen välistä. Poikasissa oon huomannu eroa. Cosmo on ylisosiaalinen kakara, kasvattajakin sanoi niin ja Bailey taas kökkii nurkassa yleensä koska Boomer kiusaa sitä ja se on muutenkin vähän arempi.

Bailey & Cosmo

5. joulukuuta 2015

Huomenna ne tulee

Tilasin pallopesän samalta ihmiseltä jolta tilasin sen noppapesän. Tulee ensi viikolla postilaatikkoon niin sitten saan häkin ala osaan kanssa kunnon pesän rotille. Huomenna Cosmo ja Bailey tulee ja pitää siivota häkin ylä osa samalla kun pojat tutustuu toisiinsa dunassa. Toivotaan että kaikki menee hyvin.Huomenna siis luvassa paljon kuvia pojista.

2. joulukuuta 2015

Päätin että en jatka joulukalenterin tekoa koska ei ole aiheita mistä kirjoittaa. Sunnuntaina tai maanantaina tulee kunnon postaus, koska Cosmo ja Bailey kotiutuu silloin. Hyvää Joulun odotusta kaikille!

Ei ole oma kuva

1. joulukuuta 2015

Luukku 1: Uutta


Tänään hain paketin ja paketissa oli rotille leluja ja 2 fleeceä. 
Häkin sisustus näyttää nytten tältä.